Panem et circences Huomioita aikamme avaruudessa

14.1.2019

Sananvapaudesta osa 2

Filed under: Yleinen — Tulenkantaja @ 09:55

Facebookin toiminta saa päivä päivältä järjettömämpiä piirteitä. Järjettömämpiä siksi, että Facebook on asetettu Euroopan Union toimesta valvomaan vihapuhetta miljoonasakkojen uhalla.

Se, että Euroopan Unionin päätöksenteko ja toiminta muistuttaa järjestäytyneen rikollisuuden toimitapoja, jossa tehdään sopimuksia mistä ei voi kieltäytyä, tai uhkaillaan sanktioilla jos ei tehdä kuten käsketään, ei varmasti yllätä ketään aikaansa seuraavaa tahoa.

Suomessa Facebookin jakamat kirjoitus – ja julkaisukiellot ylittävät parodiahorisontin mennen tullen, sen verran oppipoikamainen asenne Suomella ja suomalaisilla on muuhun maailmaan.

Tässä nyt esimerkki allekirjoittaneen profiilista. Näitä tulee nykyään siis viikottain, mikä taas tarkoittaa sitä, että joku näkee saatanallisen vaivan saadakseen suljettua vääriä mielipiteitä tai faktoja esittäviä tahoja.

Julkaisusi rikkoo alastomuutta ja seksiä koskevia yhteisönormejamme

Kukaan muu ei voi nähdä kommenttiasi. Normejamme sovelletaan maailmanlaajuisesti, ja ne perustuvat yhteisöömme. Olemme ottaneet ne käyttöön, sillä osa yleisöstä suhtautuu tiukemmin alastomuutta koskeviin asioihin.J

”Kuka vittu äänesti tuota Ozan Yanaria? Sehän on ihan vitun sekaisin. Muut puhuu Venäjästä ja turvallisuudesta, niin se puhuu persuista ja Timo Soinista, koska Soini ei antanut noottia siitä, että ryssät laittoi Hautalan maahantulokieltoon?”

Siinäpä sitä alastomuutta rikkovaa julkaisua…

Tässä lisää samaa rikollisuutta.

” Ryssät toki väittää, ettei ne vaihda hallituksia ja että juttu on propagandaa, mutta niinhän se on aina mennyt. Olen sitä mieltä, että ryssät on vieny tätä shakkia alusta asti ja ainoastaan sen takia, että länsi aliarvioi ne pahemman kerran N-liiton kaaduttua. ”

Kuten kaikki normaalijärjellä varustetut ymmärtävät, kysymyksessä on siis poliittinen ajojahti. Valitettavasti suomalaiset ovat omasta sananvapaudestaan kiinnostuneita lähinnä asteikolla, aivan sama.

Kokonaisuudessaan kysymyksessä on Euroopan liittovaltiokehitys, jonka yhtenä agendana on saada mantereella miljoonia halpatyöläisiä kehittyvistä maista. Sen takia ns monikulttuurisuutta on ajettu jo vuosia kuin käärmettä piippuun. Islamia ja tummaa ihoa on ylistetty valtamediassa aina naurettavuksiin asti ja jokainen kriittinen sana tai ele on tuomittu rasistiseksi jo lähemmäs kaksi vuosikymmentä.

Lopputuloksena Suomi on saanut täysin samat humanitaarisen maahanmuuton mukanaan tuomat ongelmat jotka ovat vaivanneet Eurooppaa jo vuosikymmeniä.

Silti päättäjien sairas rasismi sekä omia, että maahan tunkeutuvia turvapaikkaturisteja kohtaan jatkuu samanlaisena. Kun maahan tullut turvapaikanhakija raiskaa, tappaa tai pahoinpitelee, ovat päättäjien reaktiot aina samaa kaavaa noudattavia.

Eivät kaikki maahanmuuttajat ole sellaisia. Ei saa antaa pelolle valtaa. Nyt ei saa antaa rasismille ja vihalle tilaa ja niin edelleen. Aivan kuin suomalaiset olisivat joukko idiootteja, jotka eivät ymmärrä mistä on kysymys.

Kotouttamistoimenpiteitä pitää parantaa ja tulijoille tulee tehdä selväksi, että Suomessa noudatetaan lakeja on taas tuttua reagointia maahantulijoiden kohdalla. Pitää siis tehdä aikuisille ihmisille selväksi, ettei Suomessa saa tappaa, raiskata ja pahoinpidellä? Aivan kuin tulijoiden kotimaissa se olisi sallittua.

Te voitte yrittää sulkea kriittisten kansalaisten suut virtuaalimaailmassa, mutta ennen kuin te pystytte estämään heidän kokoontumisensa ja äänestämisensä, joudutte kulkemaan vielä pitkän polun kohti totalitarismia ja siihen taas tarvitaan miehiä eikä marjanpoimijoita.

Ei kommentteja »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress